keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kaksi jälkikirjoitusta: multikulturalismi ja sukuelinten silpominen

Edellisessä blogikirjoituksessani pohdittiin, onko multikulturalismi luonut tilanteen, jossa maahanmuuttajille luodut kattojärjestöt ja niiden äärimieliset johtajat ovat saaneet vaikutusvaltaa, joka niille/heille ei kuulu. Onko harjoitettu politiikka jopa johtanut siihen, että etniset ryhmät ovat eriytyneet toisistaan ja samalla tulleet sisäisesti yhdenmukaisemmiksi? Kirjoituksen esimerkit olivat Briteistä.

Suomen Kuvalehdessä olleen puheenvuoron perusteella ainakin osa suomalaisista virkamiehistä on osannut varautua tähän mahdollisuuteen. Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtaja kirjoittaa (SK 33/2015): ”Empaattinen toimija ei voi ajatella, että yksi järjestö on koko vähemmistön ääni. Myös monikulttuurisuudessa on tuettava moniäänistä kansalaisyhteiskuntaa.”

Aiemmin kirjoitin myös lapsille uskonnollisin syin tehdyistä sukuelinten leikkauksista. Eilen törmäsin kahteen aihetta käsittelevään tekstiin muutaman vuoden takaa. Toisessa Ruben Stiller puolustaa toimenpidettä arveluttavalla tavalla, ensinnäkin vihjaamalla, että juutalaisuus ja muslimius olisivat rotuja. Toiseksi hän käyttää (varsin henkilöön käyvästi) lähinnä pelleilyargumentteja (aivan kuten Lasse Lehtinen teki toimiessaan nikotiinimannekiinina, ks. Erkki Aurejärven kirja Tupakkateollisuuden kuolemankauppiaat, Into 2012).

Toinen silpomisia käsitellyt teksti on Hesarissa ollut Virpi Kaukon mielipidekirjoitus, jonka mukaan uskonto ei ole pätevä syy pahoinpitelyyn. Sukuelimiin kajoaminen on perustavanlaatuisten ihmis- ja lastenoikeuksien rikkomista, jota tulisi sellaisena käsitellä, olipa takana uskontoa tai ei. Tässä sitaatti Kaukon kirjoituksesta, hän vertaa poikien ympärileikkausta Kiinassa harjoitettuun tyttöjen jalkojensitomisperinteeseen: ”Pikkupoikien esinahan amputointi vain siksi, että eräs paimentolaisheimo 3000 vuotta sitten kuvitteli jumalansa sitä vaativan, on yhtä julma ja typerä perinne, jonka joutaa katkaista.”