Sana vuodenvaihteeksi

Kuvassa on itselleni joululahjaksi tilaamani kirjat. Johan Norbergin teoksen olen pian lukenut, se pitää nykyistä pessimismin ilmapiiriä perusteettomana (vastaavaan tapaan kuin Matt Ridleyn The Rational Optimist, Steven Pinkerin The Better Angels of Our Nature ja Peter Diamandisin ja Steven Kotlerin Abundance; hankkikaa jotkut näistä tuomaan erilaista perspektiiviä).

Tällä kertaa arvioin hieman kulunutta vuotta. Minulla on toistuvasti ollut tunne, etten ole saanut riittävästi aikaan. En ole lukenut riittävästi kirjoja (olen lukenut kymmeniä), en ole ehtinyt kirjoittaa lehtiin (kirjoituksia on ollut lukuisia, ja jokunen on edelleen jonossa. Tämä on suosikkini), en ole ehtinyt kirjoittaa blogille (vuosi 2016 on ollut huipputasoa), en ole ennättänyt piirtää riittävästi kuvituksia (niitäkin on ollut useita), en ole ennättänyt luoda aforismeja (kolmas sija tiedeaforismikilpailussa motivoi lukuisia uusia mietelmiä) ja niin edelleen. Miksi minulla sitten on ollut tunne, etten ole tehnyt riittävästi? Suurelta osin kyse lienee liiallisesta tunnollisuudesta. Tunne on kuitenkin ollut aiempia vuosia voimakkaampi, joten tarvitaan muutakin. Veikkaan, että yksi syy on keväällä syntyneen vauvan (ks. kuvat) luoma kiire. Pieni ja hauras nyytti voi työllistää uskomattoman paljon. Toisaalta huomaan, ja edellä mainitut tilastot myös vihjaavat, että vauva on vain tehostanut toimintaani, tehnyt minusta – suhteellisesti katsoen – tuottavamman. Tieteen edistämispyrkimysten lisäksi
olen tehnyt vauvatöitä (tai toisin päin). Perusteelliseen ajattelutyöhön ei toki ole juuri jäänyt aikaa ja pitkä kirjaprojekti on edennyt paljon toivottua hitaammin. Ei auta kuin 

toivoa, että nämä puutteet eivät näy ulospäin. Toisaalta niin kuluttavia ja vähäunisia kuin vauvan ensi kuukaudet ja vuodet voivat vanhemmille olla (Katso aiheeseen liittyvä hulvaton video.) – ja vaikka puolileikilläni olen sanonut, että jos on tieteellisiä tai taiteellisia intohimoja, lapsenteko kannattaa jättää väliin – olen tyytyväinen, että kuulun lajiin, jossa myös koiras investoi jälkeläisiin. Se on nisäkäsmaailmassa varsin harvinaista. Tyytyväisyys liittyy toki siihen, että elämme modernissa yhteiskunnassa, jossa teknologia ja taloudellinen hyvinvointi luovat vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia molempien vanhempien läsnäololle ja tunneroolille. Toki se tuntuu tarkoittavan myös madaltuneita testosteronitasoja eli esimerkiksi tehottomampaa ja

epämotivoituneempaa fyysistä harjoittelua. Toisaalta tässä iässä mieshormonitasot lienevät alhaisia muutoinkin ja palautumisaikojen pitää joka tapauksessa olla pidempiä... eli nauti, kun voit, ennen kuin vanhuuden vaivat iskevät kunnolla. Hyvää vuotta 2017, silloin ei voi tulla trumpeja, brexittejä, berliinejä, nizzoja, aleppoja, eihän?