keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kilpailuvietistä


YLE:n toimittaja kyseli ohjelmaa varten taustatietoja kilpailuvietistä. Tässä pikaiset ja pintapuoliset pohdintani aiheesta.

Luonnossa yksilöt kilpailevat toisiaan vastaan eloonjäämisessä ja lisääntymisessä. Luonnonvalinta suosii esimerkiksi niitä, jotka ovat muita parempia pakenemaan tai naamioitumaan. Joskus arkuudestakin on lisääntymisetua. Vastaavasti toisinaan luonnonvalinta suosii tehokkaimpia saalistajia ja terävimpiä hampaita. Nämä seikat kuitenkin liittyvät vain hyvin löyhästi jos lainkaan inhimilliseen kilpailuviettiin. Kilpailuviettinä yleisesti tarkoitettaneen sitä, että yksilö nauttii kilpailun tuomasta jännityksestä ja/tai menestymisen tuomasta huomiosta ja arvostuksesta.

Yksilöiden välillä on tässäkin ominaisuudessa suuria luontaisia eroja. Toisaalta näiden erojen suuruutta on vaikeaa mitata, koska ihmiset kilpailevat eri asioista. Joku urheilee, joku bongaa lintuja, joku soittaa banjoa. Itse asiassa termi kilpailuvietti on niin epämääräinen ja samalla kattava, että sen piiriin voidaan laskea melkein kaikki inhimillinen toiminta. Jos vain inhoaa häviämistä, onko se kilpailuviettiä? Joku taas haluaa olla mahdollisimman paljon muiden kaltainen, voiko silläkin kilpailla? Entä jos joku haluaa auttaa muita ja olla mahdollisimman yhteistyökykyinen? Joidenkin vanhakantaisten heimojen parissa tavataan eräänlaista anteliaisuuskilpailua.

Ilmiön moninaisuuden vuoksi kilpailuvietti saattaa olla hyödyllisintä pilkkoa muunlaisiin motiiveihin. Ihmiset ensinnäkin haluavat arvostusta ja tulla hyväntahtoisesti huomioiduiksi. Joissakin ympäristöissä ja joillekin yksilöille tämä onnistuu kilpailemalla ja kilpailussa pärjäämällä. Toisaalta ihminen on elänyt suurimman osan lajihistoriastaan tiiviissä sukulaisyhteisöissä ja monimutkaisten yhteistyöverkostojen osana. Tällaisessa ympäristössä menestyminen on vaatinut ystävien houkuttelemista, siis kilpailua ystävien saamisesta, ei heitä vastaan. Muiden päihittäminen ei välttämättä olekaan kilpailuvietin syvin olemus – paitsi tietysti heimojen välisissä kahakoissa. Ihmisillä on myös taipumus vertailla itseään muihin. Ihmiset haluavat löytää ja tehdä asioita, joissa he ovat hyviä. Työnjakokin on eräänlaista seurausta ”kilpailuvietistä”.

Kenties selkeimmillään kilpailuvietistä voidaan puhua parinvalinnan yhteydessä. Sukupuolet kilpailevat eri asioista ja eri tavoilla. Tiedetään esimerkiksi, että miehet mieltyvät kauniisiin naisiin ja että naiset vertailevat ahkerasti itseään muihin. Kaunis nainen kerää katseita molemmilta sukupuolilta. Miesten heikkous kauneuteen ja naisten keskinäinen ulkonäkökilpailu johtuu osin siitä, että naisen ulkonäkö kertoo suoraan hänen hedelmällisyydestään. Mies taas ei tarjoa lisääntymisresursseja samaan tapaan suoraan vartalollaan. Niinpä miehen muilla ominaisuuksilla, esimerkiksi ahkeruudella, rohkeudella, älykkyydellä ja niiden tuomalla statuksella, on parinvalinnassa keskimäärin suurempi merkitys. Luultavasti tämän takia miehet ovat muiden nisäkäskoiraiden tapaan naaraita kilpailullisempia. Ihmisen nyky-ympäristössä statuksen tavoitteluun on lukemattomasti mahdollisuuksia.